Tuesday, March 27, 2012

Avoin kirje Johanna Tukiaiselle, osa 6:

Hei Haaremi-Johanna,

Näyttää siltä että taiteilijanimi Naomi Goddivan taakse kätkeytynyt suomalais-mosambikilainen estraditaiteilija on ottanut lopputilin Dolls Dancers -yrityksestä. Hän tuntuu haihtuneen kuin pieru Saharaan, etkä sinäkään ole enää hehkuttanut kuinka sinulla on ryhmässäsi vihdoin laulu- ja tanssitaitoinen tyttö joka on Lola Odusogaakin kauniimpi. Mitä kävi, Johanna? Tajusiko Naomi että sinun kanssasi hengailu on jo ajatuksenkin tasolla erittäin huono juttu?

Olet ilmeisesti ollut varsin käärmeissäsi sen takia että Tv5 kehtasi esittää jotain kyseenalaista materiaalia sinusta Vuosi Elämästäni -ohjelmassa. Ilmoitit että mielestäsi kyseisen ohjelman olisi pitänyt koostua "7 tuntia" kestäneestä haastattelusta ja kuvista jotka otettiin "häämatkallasi" Karibialla. Tuo ei kuulosta kovinkaan toimivalta konseptilta, varsinkaan jos ottaa huomioon sen että ketään tuskin kiinnostaa kuunnella kokonaisen tunnin sinun itsekeskeistä pölinääsi. Sinun sanomisesi kiinnostavat ihmisiä (tai siis lähinnä näätiä) vain siksi että päästelet suustasi täydellisiä typeryyksiä varsin hyvällä syötöllä, ei siksi että sinulla olisi oikeasti mitään tärkeää sanottavaa.

Ohjelma oli loppujenlopuksi aika kesy verrattuna siihen mitä se olisi voinut olla. Ottaen huomioon sen kuinka paljon sekoilit keikkakiertueella, Metropolilla olisi varmaan ollut vaikka minkälaista materiaalia joka olisi saattanut sinut hyvin kyseenalaiseen valoon suomalaisen televisioyleisön edessä. Metropolin verkkosivuilla julkaistu Koko Kansan Johanna -sarja sisälsi herkullisempaakin materiaalia. Saat olla kiitollinen siitä että sinua ei aivan totaalisesti nolattu. Minkäänlaiset oikeusjutut Metropolia tai Tv5:a vastaan saat unohtaa, itsepä töppäilit.

Hassua muuten että pari päivää sitten kirjoittelit Facebookissa "juristeistasi" ja samaan hengenvetoon kyselit "kovien, narsismiin erikoistuneiden" juristien yhteystietoja. Kuinka monta juristia pornahtava idiootti tarvitsee? Tiedätkö että ei kukaan juristi mihinkään narsismiin erikoistu? Ei ole olemassakaan juridiikan alalajia joka keskittyy narsistien töppäilyjen selvittelyyn. Sinun omat töppäilysi ilmeisesti kuuluvat rikosoikeuden alaisuuteen, ja toukokuussa pääset todistamaan oikein aitiopaikalta miten sellaisia asioita hoidetaan Suomen maassa. Harmi vaan ettei olla Jenkeissä koska siellä kaltaisellesi rikoksenuusijalle heiluisi häkki aivan takuuvarmasti.

Vaikka yleensä toitotatkin kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat julkisuuteen niin jostain syystä olet ollut aika hiljaa Marokon matkasi yksityiskohdista. Herääkin eräitä kysymyksiä... Kuka sinut maksoi sinne? Vaikea kuvitella että kaikista maailman kohteista valitsisit juuri Marokon jos muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Kenen kanssa vietit siellä aikaasi? Onko tässä taustalla joku Lapin Jorman (tai Arabian Laurin) kaltainen kakkapöksysponsori joka kenties maksoi sinut lomalle kun lupasit hieman vilauttaa nahkavisaa? Vilautitko sitten kanssa? Kun eräältä rotaksi mainitulta herrasmieheltä kysyttiin asiasta niin hän sanoi että "on Johanna huorannut ennenkin." Mikä on totuus?

Vilauttelemisiin,

Markku

Tuesday, February 21, 2012

Avoin kirje Naomi Goddivalle:

Hei Nami-Naomi,

Taidat olla varsin rohkea naisenalku. Johanna Tukiaisen kanssa keikkailu on varsinaista extreme-urheilua, kysy vaikka Artolta. Keikkamatkat ovat usein pitkiä ja lavalla valtakunnan pellen kanssa koikkelehtiminen saattaa käydä raskaaksi. Lopulta voi käydä niin että palkkiot jää saamatta ja jäljelle ei jää kuin häpeä ja muutama hirveä kuva internetiin. Tuo kaikki siis jos hyvin käy. Jos käy huonosti niin saattaa olla että saat pullosta päähän tai puremajäljet poskeen.

Ihan alkuun muutama sana työnantajastasi, eli Johanna Tukiaisesta. Kai tiedät että Johanna on tuomittu väkivaltarikoksesta ja rattijuopumuksesta, ja hänellä on tulossa varsin merkittävä oikeudenistunto toukokuussa? Voi olla että hän joutuu joksikin aikaa Hämeenlinnan naisvankilaan. Kuinkas teidän keikkojen sitten käy? Kai sinä olet sen verran kykenevä puolustamaan itseäsi että selviät hengissä jos 153 senttinen ja 86 kiloinen tekotukalla varustettu höyrypää sattuu käymään kimppuusi jos jonkinlaisen teräaseen kanssa? Jos et ole varma selviytymismahdollisuuksistasi niin kannattaa miettiä kahdesti jatkaako keikkailua Johanna Tukiaisen kanssa.

Onko työnantajasi Johanna muuten pitänyt huolta siitä että sinä kuulut työsuojelun alaisuuteen? Kai sinä saat kunnon korvaukset ja sairasloman jos esimerkiksi Johanna rojahtaa sinun päällesi koko painollaan ja sinulta murtuu luita tai sensellaista? Entäs jos sattuu käymään niin että liiallinen revontulten katselu saattaa sinut siunattuun olotilaan (etenkin kun Arto sattuu olemaan maisemissa)? Kai Johanna tarjoaa sinulle kunnon palkallisen äitiysloman?

Kai teillä on veroasiat kunnossa? Ette ota palkkoita pimeänä? Pidä myös huolta siitä että sinä saat sen summan joka on etukäteen sovittu. Johannalla on ollut tapana pimittää keikkapalkkioita ex-tanssijoiltaan (ja jopa omalta siskoltaan). Kannattaa katsoa Youtubesta leffaohjaaja Riku Raitalan haastattelu Johanna Tukiaisen roolisuorituksesta hänen elokuvassaan 500. Raitala paljastaa kyseisellä videolla kuinka Johanna pyysi saada palkkiot kun sisko-Julia ei näe, jotta he molemmat saisivat osansa... Voit vaan miettiä että miten pahasti Johanna voisi kohdella sinua kaltoin jos hän pystyy olemaan noinkin röyhkeä omaa siskoaan kohtaan.

Ai niin, et varmaan tiedäkään että Johanna omien sanojensa mukaan vihaa neekereitä? Tony Halmeen kanssa ryypättyään Johanna hehkutti nettiteeveessä kuinka afrikkalaiset ovat alkukantaisia (kuten Arto) ja kuinka ebolat ja muut taudit tulevat sieltä. Ainoat mustaihoiset jotka saavat tunnustusta Johannalta ovat sellaiset räppärit joilla on miljoonan dollarin talo Los Angelesissa. Siihen harvalukuiseen joukkoon kuuluvat mm. P. Diddy ja Joonas Tukiainen. En usko että sinulla on miljoonan dollarin taloa Los Angelesissa, vai onko?

Johannan kanssa keikkailun pikavinkit:

1. Varmistu siitä että saat keikkapalkkiosi. Sovi raha-asiat etukäteen äläkä anna Johannan huijata itseäsi.
2. Tanssiessa kannattaa pitää suojaus päällä koko ajan koska ikinä ei tiedä että mistä suunnasta tuopit lentävät.
3. Järjestä oma kuljetus keikkapaikalta kotiin jotta et missään tapauksessa joudu jäämään jonnekin tienposkeen kun Johanna lähteekin yhtäkkiä jonkun klassisen herrasmiehen mukaan "jatkoille."
4. Jos Johanna ehdottaa sinulle liittymistä johonkin "miljonääriklubiin" niin kannattaa kieltäytyä.
5. Pidä sipulipussi käsilaukussa, ihan varmuuden vuoksi.

Hauskaa keikkakevättä,

Markku

Monday, February 13, 2012

Avoin kirje Johanna Tukiaiselle, osa 5:

Hei Klamy-Jossu,

Vaikka edellisestä kirjeestäni ei ole pitkääkään aikaa niin on pakko kirjoittaa uusi. Johanna-polo, olen sinusta erittäin huolissani. Seiska julkaisi kirjoittamasi blogin jossa tunnustit antaneesi ex-lappalaiselle Artolle piparia jälleen kerran. Etkö muista että tämä samainen Arto on omien sanojesi mukaan naisten ja lasten hakkaaja? Olet myös kertonut julkisesti kuinka Arto kantaa klamydiaa ja tartuttaa sitä huolettomasti kaikkiin niihin naisiin jotka ovat tarpeeksi typeriä harrastaakseen seksiä hänen kanssaan. Kerroit myös että joku nainen tuli lapsettomaksi saatuaan klamydian Artolta. Kysymys kuuluukin, jos sinä kerran olet tietoinen tästä kaikesta niin miksi ihmeessä harrastaisit seksiä vapaaehtoisesti moisen hirviön kanssa? Oletko hieman tyhmä vai ihan kaameassa puutteessa?

Eikö asia olekaan niin että sinulla on kosijoita ja muita potentiaalisia deittikumppaneita koti- ja ulkomaita myöten? Näin olet väittänyt. Jos asia on näin niin mikä ihme saa naisen hakeutumaan Arton seuraan? Onko niin että ne kaikki ulkomaan elävät ovat niin karmeata seuraa että niiden rinnalla Artokin näyttää salonkikelpoiselta? Etkö sinä olekaan glamourinen kosmopoliitti kaunotar joka on kuin kala vedessä ihan missä ulkomaan kolkassa tahansa, myös siellä Amerikassa jossa omien sanojesi mukaan isorintainen blondi ei joudu olemaan sinkkuna sekuntiakaan?

Kuinkas se Jollaksen murron ja raiskauksen poliisitutkinta edistyy? Joko syylliset on saatu selville? Sinähän itse aprikoit että neljä eri tahoa on vahvasti epäilyksen alaisena, Arto etunenässä. Ihme muuten että mikään oikea media ei kirjoittanut tuosta tapauksesta sanaakaan. On kuitenkin aika järkyttävää, ja ennenkaikkea harvinaista, että joku huligaanipoppoo murtautuu yksityiseen kotiin ja maalailee seinille satanistisia töhryjä. Kai muistit kertoa poliisille että kyseessä olivat todennäköisesti näädät? Näätäeläimillä on niin terävät hampaatkin (toisin kuin Artolla) että mistä sen ikinä tietää mihin moiset saalistajat ovat kykeneväisiä.

Muuten, jos oikeasti epäilisit Artoa ja hänen "rikolliskavereitaan" (oma termisi) Jollaksen raiskauksesta niin miksi ihmeessä hengailet juuri tällä hetkellä kyseisen herran kanssa? Taidat olla varsin uhkarohkea tyyppi, tai tyhmänrohkea, ihan miten vain.

Minusta tuntuu siltä että siskollasi Julialla menee aina ihan kivasti kun sinä olet hänestä kaukana. Jos olet lähellä niin Juliaan iskee masennus, mutta kun et ole maisemissa niin Julia (ainakin mitä hänen facebook-statuksiinsa tulee) vaikuttaa varsin positiiviselta ihmiseltä. Olenko ihan väärässä? Näätiä on naurattanut (ja itkettänyt) sinun hehkutuksesi siitä kuinka lääkitsit Julian hermostuneisuutta Thaimaassa juottamalla hänelle viiniä. Etkö ymmärrä että alkoholistille (ja olette molemmat myöntäneet että Julialla on alkoholiongelma) ei pidä antaa tippaakaan alkoholia, vaikka kuinka olisi hermot pinnalla?

Ai niin, pakko vielä kommentoida tätä Naomi-tapausta. Eli sinulla on ilmeisesti uusi tanssija joka peesaa sinua keikoilla. Mainitsit blogissasi kuinka Naomi ihailee sinua (hih, sanoisi Julia...). Vaikuttaa siltä että ihmisten arvo sinulle määrittyy sen mukaan miten he joko ihailevat sinua (niinkuin sinussa olisi mitään ihailtavaa) tai sitten ovat Johanna Tukiainen -stalkkareita ja vihaajia. Mitä luulet, kuinka kauan Naomi jatkaa sinun ihailuasi? Minä veikkaan että pari viikkoa/keikkaa menee vielä ja sitten Naomistakin tulee Johanna Tukiaisen vihaaja ja näätä. Luultavasti näin käy koska Naomi saattaa vaatia sinulta palkaaa tekemästään työstä, tai sitten jätät Naomin jonnekin huoltikselle kun nallin kalliolle kun sinulle itsellesi tulee jotain tärkeämpää tekemistä (kuten esimerkiksi keikkapaikan hotelliin/baariin päiviksi notkumaan jääminen, mitä on tapahtunut...). Mitä Naomi muuten on mieltä rotuopillisista lausunnoistasi?

Älä huoli, olen varma että näädät ovat valmiita valistamaan Naomia sinun sekoiluistasi. Naomille on muuten jo baarijakkara valmiina Kooman Salakapakassa. Eiköhän hän sinne eksy ennemmin tai myöhemmin...

Tunteella,

Markku

Thursday, February 9, 2012

Avoin kirje Johanna Tukiaiselle, osa 4:

Hei Johanna, pitkästä aikaa!

Ajattelin että harrastettaisiin hieman mielikuvitusmatkailua kun se kerran tuntuu olevan sinun sydäntäsi lähellä. Sinulla oli ilmeisesti ollut aika tylsä loma siellä "paratiisisaarella" siinä nimeltämainitsemattomassa "suurkaupungissa" jota olet Seiskan blogissasi hehkuttanut. Tylsä sikäli ettei siellä tainnut olla mitään muuta tekemistä kuin roikkua netissä ja riidellä näätien kanssa chätissä. Ai niin, olihan siinä välissä se romanssi ihan oikean Mickey Rourken kanssa, valitettavasti ihan oikea Mickey Rourke vaan suutahti sinulle kun menit laulamaan koko salaiseksi tarkoitetun romanssin heti Seiska-lehden lukijoille ja Facebook-kansalle.

Oli muuten ihan totaalisen törkeätä kuinka valehtelit ihan oikealle Mickey Rourkelle ummet ja lammet siitä ettet muka kirjoittanut mitään hänestä eikä kukaan muka tiedä mitään aiemmista suhteistasi. Sinähän tuttuun tapaasi kailotit kaikki ihan oikean Rourken sinulle kertomat salaisuudet roskamedialle ja nettituttavuuksille ihan vain pönkittääksesi omaa egoasi. Todella säälittävää. Ja aina jaksat väittää kuinka uskovainen olet, ja kuinka et harrasta mitään yhdenillan suhteita, mutta silti olit valmis lentämään ihan oikean Mickey Rourken luo silmänräpäyksessä A- ja varmaan myös B-rappua jakamaan.

Kirjoitit myös oikein erityisen blogin siitä kuinka olit siellä paratiisisaarella ex-sponsorisi Udin kanssa, siis sen psykopaatin jonka päästä lääkärit ovat leikanneet paloja pois. Näin muistan sinun kuvailleen tätä kyseistä herraa. Aika ihme että Udi muka viitsi tulla sinne sinua katsomaan kun teillä ei ole ollut mitään bisneksiä vuosiin. Ja miksi ihmeessä haluaisit viettää aikaa sellaisen tyypin kanssa joka sanojesi mukaan raiskasi sinua niin henkisesti kuin fyysisestikin? Eikös Udi muuten ehtinyt jo kuollakin, ainakin kerran? Näin kerroit näädille chätissä muutama kuukausi sitten.

Muistatkos kun kirjoitit Iltalehteen Sofian sohvalle nimimerkillä Julia? Selostit kuinka tapasit Stevenin (eli Udin) Karibianristeilyllä ja kuksitte heti samana yönä. Olet muutamaan otteeseen vakuutellut omalla nimelläsi kuinka mitään ei muka tapahtunut siellä risteilyllä, mutta onneksi nimimerkki "Julia" kertoi meille kaiken. Se miksi tästä kirjoitan on se että et todellakaan voi väittää että kukaan muu olisi avosuhteesi ja kihlauksesi kariutumisen syy kuin sinä itse. Öh, taisin muuten sivuta tätä aihetta jo aiemmassa blogissa. Eikö olekin ärsyttävää kun bloggari jauhaa samoista aiheista aina uudelleen ja uudelleen...

Olisi ihan asiallista jos voisit lopettaa jankuttamisen ex-miehistäsi, eli Mikasta, Udista ja Artosta. Kaikenkaikkiaan on kyseenalaista että voitko edes kutsua Udia mieheksesi, sillä teillähän ei ollut mitään oikeata parisuhdetta. Hän oli tahollaan naimisissa ja sinä avoliitossa. Sinulla oli dollarinkuvat silmissä ja Udi ilmeisesti sai pussit tyhjäksi. Täydellinen yhtälö, melkein kuin jostain amerikkalaisesta b-luokan elokuvasta. Ihanaa, leffaelämää.

Leffaelämästä puheenollen, täytyy mainita että Metropolin videoita on ollut suorastaan ilo tiirailla. Siitä suuri kiitos sinulle ja siskollesi Julialle. Tuotatte juuri niin täydellistä sosiaalipornoa että sellaiseen ei mitkään Johanna Tukiainen -imitaattorit pystykään. Julialla on aina hyvin hidas vaihde päällä, ja sinä vaikutat aina niin äkäiseltä että edes Marlon Brando -vainaa ei olisi osannut näytellä vitutusta samalla intensiteetillä. Te olette täydellinen parivaljakko, melkein kuin Ohukainen ja Paksukainen (tosin teistä ei kumpaakaan voisi kuvitella Ohukaiseksi).

Et ole muuten vieläkään muistanut päivittää meitä raskautesi nykytilasta. Sinähän ilmeisesti olet edelleen raskaana, etkö olekin? Näin ilmoittelit jokunen kuukausi sitten kun oli pakko heittää jotain legendaa eetteriin mutta et sitten ilmeisesti keksinyt muuta kuin vauvauutisen. Ex-lappalainen Artokin sinua komppasi jossain paskamediassa ja mainitsi että neuvolaan on aika varattu. No, Arto onkin patologinen valehtelija, joten ei siitä vauvasta sen enempää, tällä kertaa. Jokatapauksessa sinusta tulee aivan uskomaton äiti, paino sanalla uskomaton.

Haastelemisiin,

Markku

Thursday, December 29, 2011

Avoin kirje Jussi Parviaiselle:

Moi Puska-Juska,

Nyt mennään jo ihan ohi aiheen, mutta koska Johannalla on tällä hetkellä kiireitä näätien kanssa niin ajattelin että kirjoittaisin Suomen toiseksi naurettavimmalle luuserille, eli sinulle, Juorukello-Jussi Parviainen.

Muistatkos Jussi sen kun Risto Kaskilahti esitti lottovoittajaa siinä takavuosien minisarjassa jonka nimen me molemmat olemme varmaan jo unohtaneet? Se oli ihan kiva sarja; sellaista hyvin tehtyä viihdettä, vaikkei maailmoja mullistanutkaan. Oikeat viihteen- ja taiteentekijät ulostavat välitöinäänkin parempaa materiaalia kuin mihin sinä olisit ikinä kykenevä. Tuskin on herjaus sanoa että sinun tuotantosi on täynnä tekotaiteellista paskaa. On aika heikkoa että yksikään taidepläjäyksistäsi ei ole lähelläkään samaa tasoa kuin joku Risto Kaskilahden tähdittämä keskivertosarja.

Osoitti aivan täydellistä itsekritiikin puutetta että julkaisit blogissasi sen pienen videoklipin jossa Saana rimpuilee pienen pippelisi päällä. Kamoon, Jussi, mitä luulit moisen ääliömäisyyden sinulle tuovan, sen lisäksi että sait "esitellä" tulevan ex-vaimosi paljasta ihoa? Yhtä typerää olisi jos Saana tahtoisi ehdoin tahdoin kuvauttaa aikeensa päästä Mensan jäseneksi. Tosin, kyseinen teko osoittaa vain sen kuinka lähellä henkisesti oletkaan Johanna Tukiaista. Tuksullakin on aina tapana tehdä kaikenlaisia typeryyksiä jotka kääntyvät häntä itseään vastaan. Jokatapauksessa et varmaan tajua kuinka naurettavalta blogisi seksirehvastelut kuulostavat kun kaikki kuitenkin tietävät että ne on kirjoittanut äijä jonka senttimetrimitan useimmat miehenalut ohittavat jo seiskaluokalla.

Tuskin tarvitsee edes paneutua siihen kuinka säälittävää on että vanha äijä houkuttelee nuoria ja kevytkenkäisiä ilolintuja Facebookissa luokseen luvaten jotain koekuvauksia tai leffarooleja. Tarvitaan Saanan älynlahjat voidakseen olla ymmärtämättä kuinka läpinäkyvää moinen käytös on.

Jumalan rakastaja? Hah! On jokseenkin tajutonta että sinulla vaikuttaa olevan pakkomielle kirjoitella erittäin vahvistamattomia "juoruja" kirkonmiesten oletetusta seksielämästä. Erityisesti erilaiset homofantasiat vaikuttavat olevan sydäntäsi lähellä. Muutama vuosi sitten patsastelit Iltapäivälehdissä vastakääntyneenä partaortodoksina, mutta sittemmin sinulla on ollut ihan toinen ääni kellossa. Kai sinä luulit että sinusta pitää heti tehdä joku metropoliitta tai Jeesuksen opetuslapsi, mutta kun titteleitä ei tullut vaikka parta kasvoikin niin päättelit että koko kirkko on homojen salaliitto sinua vastaan.

Väitit blogissasi "tutustuneesi" Pakistanin armeijaan ja Talebaneihin. Ensimmäiset mietteeni moisen väitteen luettuani olivat "ei saatana!" ja "on se sekaisin." Jos mahdollisesti satuit läpäisemään jonkun tarkistusaseman jossain hevon perseessä ja jos mahdollisesti joku partasuinen asemies sattuikin hymyilemään pelle-Parviaisen nähtyään niin se ei todellakaan tarkoita että olisit "tutustunut" yhtään mihinkään tai kehenkään. Luuletko että yksikään blogisi lukija uskoo että siellä se Parviainen on siemaillut teetä ja nauttinut sotilasparaatista Pakistanin pamppujen kanssa? Jos joku sinut niillänurkilla muistaa niin korkeintaan se viiksiveikko joka sai myytyä sinulle taatusti ylihintaan sen paikallisen kauhtanan joka sinun ylläsi näyttää sketsinumerolta.

Olet siinä iässä jossa useimmat "taiteilijat" ovat jo luoneet kaiken sen mistä heidät tullaan tulevaisuudessa muistamaan. Mistä ihmiset muistavat, jos muistavat, Jussi Parviaisen muutaman vuosikymmenen päästä? Parisuhdeväkivallasta? "Porno-Saanasta?" Turkan peesailusta 80-luvulla? Paskanheitosta? Säälittävistä homojuoruista? Selvää on että mistään taiteeseen liittyvästä sinua ei tulla muistamaan.

Et sinä loppujen lopulta taida ollakaan kovin paljoa Tuksua kummoisempi starba. Teillä on itseasiassa hyvinkin paljon yhteistä. Molemmilla on runsaasti ulosottovelkaa ja suuret puheet. Te molemmat olette harrastaneet parisuhdeväkivaltaa mutta kykenette silti näyttelemään uhria. Tuksu on "levylaulajana" samaa tasoa kuin sinä "ohjaajana." Tuksulla on hidas sisko ja sinulla mielisairaalastoorisi. Pienessä krapulassa te molemmat sopisitte johonkin reality-sarjaan esittämään white trash pariskuntaa. Miksei teistä sitten voisi oikeassakin elämässä tulla ihanan klamour-taiteellinen power couple? Tosin siinä olisi sellainen vaara että suutuspäissäsi sujauttaisit kaikki Tuksun pillunrevittelyt nettiin ja sitten ei olisi kenelläkään hauskaa.

Ei millään pahalla, muttei hyvälläkään,

Markku

PS. Lothar.

Tuesday, December 20, 2011

Avoin kirje Julia Tukiaiselle:

Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa sinulle koska luulen että Johannalla on vielä sulattelemista edellisissä kirjeissäni. En tiedä että oletko ikinä jaksanut lukea mitään Facebook-kommentteja tai hintalappuja monimutkaisempaa joten voi myös olla että tuhlaan tässä aikaani. Johanna ainakin on moneen kertaan mainostanut lukeneensa sen erään juustokirjan, mutta sinun lukuhistoriasi on ihan hämärän peitossa. Facebook-sivullasi ilmoitat ylpeästi, "I hardly never read."

Johanna jaksaa aina puhua kateudesta, tai siis siitä kuinka ihmiset ovat teille kateellisia. Minusta vaan vaikuttaa siltä että Johanna on sinulle loputtoman kateellinen monestakin asiasta. Ensimmäisenä tulee mieleen se että sinä pääsit Playboyn-sivulle (tulitikkuaskinkokoiseen kuvaan tosin...) mutta Johanna ei päässyt vaikka kuinka yritti. Johannaa myös korpeaa ihan loputtomasti se että sinä olet häntä solakampi ja näyttävämpi, tai siis olit. Oletko lähiaikoina katsonut peiliin? Kurkistaako sieltä takaisin hehkeä parikymppinen nainen, vaiko täysin deekiksellä oleva varhaiseläkeläinen?

Siinä missä sinä näytät perineen äitisi kasvonpiirteet, Johanna näyttää perineen omansa isältänne, ja sekin on itsessään varsin traagista, mutta vielä kauheampaa on se että Johannan luonne vaikuttaa periytyneen suoraan paholaiselta itseltään. Monet muistavat kuinka sinä makasit jalkaraudoissa Hertsikan Helmen edessä ja Johanna vain tepasteli ympärilläsi ylimielinen ilme naamalla. On ilmeistä että siskosi nauttii alennustilastasi sillä se saa hänet näyttämään vähemmän kulahtaneelta. Ei tarvitse olla kummoinenkaan meedio kuvitellakseen että Johanna on selittänyt vanhemmillenne kuinka hänellä ei ole mitään ongelmia; "katsokaa Juliaa, sillä ne ongelmat on!"

Miksi annat Johannan käyttää Facebook-tiliäsi? Varmaan tiedät sen että hän käyttää sitä herjatakseen ihmisiä (etenkin Artoa ja "näätiä") eri chäteissä ja seinillä. Johanna ei välitä pätkääkään siitä että hän saa sinut kyseenalaiseen valoon käyttäessään profiiliasi. Pahimmassa tapauksessa sinä voit joutua ongelmiin sen takia että rakas ihana paras ystäväsi ja siskosi Johanna on levittänyt herjaavia asioita yksityishenkilöistä sinun profiilillasi.

Toivon hartaasti että Johanna saa ehdottoman vankeustuomion ensi toukokuussa ja joutuu kiven sisään mietiskelemään tekosiaan, koska se antaa sinulle jonkin aikaa rakentaa elämäsi uudelleen ilman siskosi huonoa vaikutusta. Johanna tietää hyvin että sinulla on ongelmia alkoholin kanssa, mutta silti hän kuljettaa sinua juottolasta toiseen "esiintymään." Jos Johanna välittäisi sinusta pätkänkään vertaa niin hän ei yrittäisi sabotoida raitistumisyrityksiäsi.

Jos nämä kaikki vaikeat kirjaimet saivat sinut ihan ymmälleen, ajattelin kirjoittaa tähän loppuun hieman sellaista kivan helppotajuista tekstiä. HEI JU-LIA, SI-NÄ O-LET I-HAN KI-VA HÖP-SÖ TÄ-TI, HAR-MI ET-TÄ SIS-KO-SI JO-HAN-NA KOH-TE-LEE SI-NU-A KU-IN HAL-PAA HUO-RAA. KI-VAT SUL-LE.

Ruskaa joulua,

Markku

Monday, December 19, 2011

Avoin kirje Johanna Tukiaiselle, osa 3:

Hei Johanna, sinä Joulun enkeli,

Olet moneen kertaan valitellut sitä että Metropolin sivuilla julkaistu Koko kansan Johanna -nettisarja on täyttä "sosiaalipornoa." Tajuatko ollenkaan sitä että Metropoli julkaisee juuri sellaista materiaalia jota sinä heille tuotat?! Jos käyttäydyt kuin pieni sika ja kamerat rullaavat niin kuinka siitä ei sitten muka tulisi sosiaalipornoa? Tottakai tulee. Eivät kamerat saa sinua näyttämään Paris Hiltonilta jos itse porsastelet minkä kerkiät. Mutta älä vaan muuta linjaasi, "leffaelämäsi" seuraaminen on ihan hiton hauskaa.

Olet yleensä käärmeissäsi siitä että sinun tekemisiäsi "nääditään," eli toisinsanoen sekoiluistasi keskustellaan (ja niille jopa naureskellaan). Etkö ollenkaan tajua että näätimisen määrä on täysin riippuvainen siitä kuinka itse käyttäydyt julkisesti? Jos joku Olli Saarela näpistää kaupasta niin kyllä siitäkin keskustellaan, mutta sinä rötöstelet ja sikailet niin usein että uusi keskustelu on aina käynnissä ennenkuin edellinen kohu on ehtinyt laantuakaan.

Kuitenkin haluat että sinusta keskustellaan, mutta mielestäsi vain ylistävä keskustelu on sallittua. Kaikki muu on rikollista ja herjaavaa toimintaa, eikö niin? Olet kuin joku pahainen banaanivaltion diktaattori joka yrittää pitää yllä kulisseja menestyksestä ja suosiosta vaikka totuus on ihan toinen. Ja toisinajattelijat manaat hornan tuuttiin; tarvittaessa lyöt tai heität lasilla (kumpaakin on tapahtunut). Onneksi sinun banaanivaltakunnassasi on vain yksi vakituinen asukas, siskosi Julia, tosin hänkään ei taida olla ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Joku ystävällinen sielu lisäsi Facebook-seinällesi linkin tälle sivulle. Kommentoit siihen että sinulla ei muka ole aikaa lukea tätä, mutta tiedän hyvin että olet lukenut kirjeeni sanasta sanaan, kiehunut kuin papupata ja lukenut uudelleen. Siellä manaat ja varmaan haudot jo kostoa. Onneksi kaikki mihin ryhdyt epäonnistuu, joten en ole kovinkaan huolestunut. Täytyy kuitenkin nostaa hattua sinulle koska jaksat aina yrittää. Joku toinen olisi jo muuttanut Angelin erämaahan erakoksi jos olisi mokaillut yhtä paljon kuin sinä.

Vaikka muuten sinua voikin lukea kuin avointa kirjaa niin on muutamia asioita jotka ovat minulle täydellinen mysteeri. Mistä loputon uhrikompleksisi kumpuaa? Miten on mahdollista että vaikka kuinka rellestät ja sattuu vaikka mitä niin aina pystyt omassa mielessäsi kääntämään asiat muiden syyksi? Viimeisin tarinasi siitä kuinka Arto muka löi itseään viinilasilla päähän on epäloogisuudessaan ja ääliömäisyydessään ihan totaalinen pohjanoteeraus. Onneksi olet ihan käsittämättömän huono valehtelija. Ei ole montaakaan kalavaletta josta et olisi jäänyt jollain tapaa nalkkiin.

Joko muuten maksoit velkasi Lapin Jormalle? Panee vaan miettimään että minkälaista kaupankäyntiä sinä harrastit kyseisen miehen kanssa muutama vuosi sitten kun sait hänet maksamaan itsellesi ja siskollesi lentolippuja ja muuta kivaa kallista. On muuten ihan helvetin noloa pummia aina toisilta rahaa (ja juomia), eikös sellaista kutsuta siipeilemiseksi? Ex-aviomiestäsi Artoa olet haukkunut monta kertaa siipeilijäksi, mutta taitaakin olla niin että suurin siipeilijä olet sinä itse.

Hymy-lehdessä oli jonkin aikaa sitten juttu otsikolla 'Tukiaisen erikoiset bisnekset: Välittää naisia,' Kun kerran aina jaksat kehuskella sillä että aiot haastaa nettikirjoittelijoita oikeuteen kunnianloukkauksesta niin miksi ihmeessä et haastanut Hymyä? Eikös tuollainen juttu täytä kaikki kunnianloukkauksen piirteet, siis jos se on täyttä valetta? Vai eikö ollutkaan? Oletko välittänyt naisia, esimerkiksi nyt jo kuopatun tanssiryhmäsi ex-jäseniä seksiseuraksi klassisille herrasmiehille? No et tietenkään, kuinkas nyt kristitty nainen moista tekisi! Mutta miksi tämäntyylisiä huhuja on ilmassa enemmänkin, ja on ollut jo kauan?

Luotettavien tietojen mukaan Jollaksen paritalonpuolikas on tällä hetkellä ihan saatanallisessa kunnossa. Siellä kelpaakin sitten viettää Joulua koirankakkakasoja väistellen. Tajuatko sitä että harhainen ylemmyydentunteesi on vieroittanut sinut totaalisesti normaalista arkielämästä johon kuuluu omasta hygieniasta ja kodista huolehtiminen. Eikös sinun pitänyt mennä siskosi kanssa Tukholmaan vanhempien lihapatojen äärelle? Vai onko niin että äitisi antoi taskurahaa (ryyppyrahaa...) jotta et tulisi? Kunhan tässä aprikoin ääneen...

Hyvää alkavaa jouluviikkoa vaan sinullekin. Tiesitkö muuten että Jeesus ei ollut viinan ja lääkeaineiden väärinkäyttäjä, eikä hän myöskään yrittänyt päteä mitättömissä roskalehden blogeissa silikonirintojen tahi greitlengthsien avulla?

Pusi,

Markku